Raportit

Kausi alkoi ja loppu samalla kaavalla.

Sunnuntaina 17.3 ei startannutkaan tuttu ja turvallinen Rysky kohti Oulua päällekkäin sattuneen tapahtuman vuoksi vaan erään vanhan pelimiehen pikku bussi. Siihen Puolangalta lähteneet pelimiehet sopivat hyvin, joten siitä iso kiitos Sampolle auton lainaamisesta! Eli siis käynnistyi viimeinen turnaus Pohjois-Suomen viidennessä divisioonassa ja 72:ssa lohkossa. Nousumahdollisuuksia ei enää ollut mutta eipä kyllä putoamismahdollisuuksiakaan, mutta jotta sarjapaikkana säilyisi neljäs tila, täytyi pelata kuitenkin parastaan.

Ne todelliset PuRy fanit, jotka ovat lukeneet raportteja todennäköisesti tietää mitä tuleman pitää. Mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin! Eli ensimmäiseen peliin vastaan asettui DYNAMO, joka "tyrmättiin" ensimmäisessä pelissä lukemin 7-1, mutta se peli olikin vai mukava muisto takaraivossa, kun vastustaja tekikin jo ensimmäisen maalinsa, kun pelikello ei ollut kerennyt raksuttaa edes 40 sekunttia. Oman pään hölmöilyjen jälkeen DYNAMON numero kymppi pääsi palloon ja ampui sen Laten jalkojen välistä maalin perukoille, eikä Allu maskin takaa nähnyt mitään. Ensimmäinen erä päättyikin näihin lukemiin, vaikka meillä oli pyörityksen poikasta moneenkin otteeseen, mutta palloja ei saatu toimitettua maalille asti monista yrityksistä huolimatta.

Toiseen erään siis lähdettiin 1-0 takaa-ajo asemasta, eikä tilanne helpottunut, kun jälleen pienten oman pään sössimisten jälkeen DYNAMON numero 20 tarjoilee maalille vapaana ollelle vastustajan pelaajalle ja näin lukemat 2-0. Sama drendi jatkui:meillä oli paikkoja useampaankin osumaan mutta ei tulosta ja meidän päädyssä Allu sai nojailla lattiaan ihan rauhassa.

Kolmanteen erään saatiinkin ihan kunnon maalikarkelot: peräti kolme osumaa. Kaksi niistä olikin jopa meidän tekemiä, mutta harmi vain Tommi on erikoistunut tekemään omia maaleja. tilanne siis jo 3-0 ja loppu kirin pitäisi alkaa. Mutta kun ei niin ei. Pari kymmentä sekunttia edellisestä maalista DYNAMO iskeekin jo 4-0 ja peli alkaa olla menetetty, vaikka neljän maalin johto ei salibandyssa olekkaan mitään ja aikaakin olisi ollut jäljellä 10 minuuttia. Meidän ainokaiseksi kuitenkin jäi Jukin kavennusmaali ajassa 37.39 Iivarin toimiessa syöttäjänä ja näin pisteet DYNAMOLLE joka nousi pisteen päähän meistä ja neljännestä tilasta. 

Edessä oli kahden pelin tauko ennen kauden viimeistä peliä Partyboysseja vastaan. Dynamo pelasi ennen meitä, joten jännitimme, olimmeko pakkovoiton edessä juhlivia poikia vastaan. Onneksemme Hurricane voitti DYNAMON ja neljäs sija meille, kävi viimeisessä pelissä miten vain.

Mutta turhat löpinät sikseen ja itse asiaan eli Kauden viimeiseen peliin. Vastassa siis Partyboys jolta otimme turpaan, että tukka helisi lukemin 7-3. Vaikka ottelussa meidän puolelta ei ollutkaan enää panosta, sovimme että päätettäisimme kauden hyvään peliin, tuli pelistä sitten tappio tai voitto. Ottelu alkoikin hyvin, sillä peliä oli pelattu noin 8 ja puoli minuuttia, Eme ja Iivo pyörittelee vastustajat solmuun hienolla seinäsyöttä kuvilla ja Emen rannarihan laulaa kun sille päälle sattuu ja lukemat meille 1-0. Vastustaja kuitenkin tasoittaa pelin muutamaa minuuttia myöhemmin mutta sitten itse synttärisankari Jere lähtee kierrolle. Pallo maaliin ja tuttu sormi pystyyn. Hyvä synttärilahja nuorelle miehen alulle. 

Toiseen erään mentiin näissä 2-1 lukemissa eikä maaleja saatu toisessa erässä hyvien yritysten jälkeen mutta sitäkin hienompien torjuntojen takia kumpaankaan päähän.

Johtoasema taisi ylättää meitä sillä viimeistä erää oltiin palttu muutama minuutti ja vastustaja tasoittaa pelin ja kolme minuuttia tästä he menevät jo johtoon. Mutta Eme ja Iivo antaa jälleen kokemuksen laulaa ja tasoittavat pelin. Maalin tekijänä toistamiseen tässä pelissä Eme. Sen jälkeen kunto loppui kuten niin monesti tällä kaudella viimeisessä erässä ja vastustaja iski maaleja muutaman minuutin välein mutta onneksi vain seitsemään maaliin asti. Eli tappio meille samoin lukemin kuten ensimmäisessä pelissä 7-3.

Virallinen kausi on siis meidän osaltamme ohi ja onnittelemme sarjanoususta OFBC:tä vaikka heidän viimeisessä pelissä he ehkä jopa "leikitteli" vastustajan kanssa, mutta loppupeleissä he olivat kuitenkin aika ylivoimaisia vaikkakin partyboys pääsi samaan pistemäärään mutta voittajan tehdyt maalit ehkä teki heistä ylivoimaisia. Sekä toivotamme myös onnea FBC PB:lle nousukarsintoihin, mikäli he sinne päättävät lähteä. Mutta ennen kaikke SBT Puolangan Ryhti haluaa kiittää kaikkia sponsoreita,tukijoita sekä faneja jotka ovat lukeneet näitä tarinoita jotka ovat jotakuinkin totta. Seuraavaa kautta odotellessa mutta sitä ennen on tottakai vielä pääsiäis turnaus joten eikun joukkuetta kasaamaan! Ryhti kuittaa ja lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin..

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Toiseksi viimeinen turnee

On 23 päivä helmikuuta ja se ei voi tarkoittaa muuta kuin, että on jälleen aika salibandyn viidennen divisioonan. Ryhdin karpaasit lähtivät legendaarisella Ryskyllä kohti Kempeleen Liikuntahallia varhain aamulla. Lopuillekkin miehille saatiin lopultakin Ryhdin verkkarit hommattua, joten Ryhdin miehet tunnistaa yhtenäisistä verkkareista tästä eteenpäin. 

Mutta alkuhöpinät sikseen ja itse peleihin. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui LiMe, jota vastaan ensimmäinen peli tällä kaudella päättyi 8-8 todella huonolla pelillä, joten parannettavaa oli rutkasti. Ottelu lähtikin hyvin käytiin, sillä peliä on pelattu reilut viisi minuuttia ja Ryhdin ylivoima myllyttää vastustajaa kovalla teholla. Jesse on nostettu mukaan ykkös ylivoimaan ja tarjoilee Iivolle joka maalaa jälleen yhden maalin lisää tällä kaudella. Toista maalia saadaankin sitten odotella ihan ensimmäisen erän viimeisille minuuteille. Maalin tekijänä tällä kertaa "ruoska" Ruokolainen, jonka ruoska tällä kertaa sattui menemään maalia kohti. Syöttäjänä Iivo ruoskan maaliin. 

Toinen erä alkoikin sitten huonosti, sillä Late ilmeisesti pelasi korkealla mailalla/maalivahdin alueella tai näin tuomari sen näki mutta syy jäi vähän epäselväksi mutta tuloksena rankkari. Tällä kertaa Allu ei onnistunut sitä torjumaan vaan vastustaja kavensi ajassa 17.32. Maaleja saatiinkin tämän jälkeen odotella hyvä tovi, sillä Jessen 3-1 johtomaali tuli vasta ajassa 27.08. Late tällä kertaa toimi syöttäjänä. Kolmanteen erään lähdetään siis tilanteessa 3-1

Kolmas erä oltiinkin suurimmaksi osaksi aika myllyssä. LiMe onnistuikin kaventamaan myllyn päätteksi 3-2 noin viisi minuuttia enne pelin loppua. Loppu aika jaksettiin kuitenkin hyvin puolustaa ja kaksi pistettä meille lukemin 3-2. 

Kuten lukemista näkee, puolustus pelasi kummallakin joukkueella kohtuu hyvin, sillä viisi maalia yhteensä salibandy pelissä on aika vähän mutta onneksi näin että saimme tehtyä yhden maalin enemmän kuin vastustaja, ja sehän riittää.

Kauden viimeinen Kainuun Derby

Eli toisessa pelissä asttuu Kajaanin Spartakin kakkos joukkue. Kauden aijemmat derbyt ovat päättyneet meidän voitoiksi, sekä Spartakkia ja Vuokattia vastaan, joten viimeisestä derbystä olikin odotettavissa tiukkaa vääntöä. Meidän kannaltakin ottelusta tuli tiukka, sillä Mikko loukkasi nilkkansa niin pahasti ensimmäisessä pelissä, että toinen peli jouduttiin pelaamaan kahdella pakilla. Itse ottelu alkoi sitten meidän kannalta huonosti, sillä vastustaja meni johtoon reilun kahden minuutin kohdalla. Vastustaja pääsi tulemaan liian vapaasti keskeltä läpi ilmaan mintään estelyjä ja tuloksena 1-0. Pelikellon näyttäessä kaksi sekunttia yli kymmenen minuutin Iivo laukoi tasoitus osuman Nikon toimiessa syöttäjänä ja tästä vain reilu puoli minuuttia Late lähtee pilis kierrokselle ja purjehtii koko kentän läpi ja pääseekin yksin läpi ja harhauttaa moken ja meidät 2-1 johtoon. Sen jäleen meille tulee ylivoimaa. Mutta Jesse tekee sitten hölmön virheen ja ylivoima kuihtii siihen, kun Jessellekkin tuomitaan jäähy. Eli pelataan tasavajaalla  ja sehän meille passaa. Kova harjoittelu omassa kotiluolalla neljällä neljää vastaan tuottaa tulosta pyörityksen jälkeen kun Iivo tykittää ottelun toisen osumansa Nikon toimiessa jälleen syöttäjänä. Spartakin pojat olivat ihmeissään, kun pyöritimme neljällä miehellä sellaista pyöritystä, että Ruotsin maajoukkuekkin olisi ollut ihmeissään. Kolmanteen erään mennään siis 3-2 lukemissa.

Kolmas erä oli sitten tasaista pyörittämistä kumpaankin päätyyn. Spartakin pyörittäessä maalin edessä tulee syöttö maalin kulmalle, jossa on Spartakin pelaaja vapaana. Mutta Allu pyöräyttää siihen sitten niin sanotun Hasek torjunnan. Hasekin torjuntoja nähneet luultavasti tietää mitä tämä tarkoittaa. "Ällistyttävän" torjunnan jälkeen Tommi kuljettaa maalin takaa ja pallo kimpoaa laitapalasta kenttämestarin erikoisella maalin eteen ja Allu suorastaan imuroi pallon ehkä maaliviialle tai kokonaan maaliin mutta tuomarin näkemys oli, että pallo kävi kokonaan maalissa joten tilanne tällä hetkellä 3-3. Mutta eipä aikaakaan, kun Ruoska antaa ruoskan jälleen puhua ja pienen pompun jälkeen reikäpallo oli jälleen maalissa. Noin kymmenen minuuttia ennen loppua johdimme 4-3 mutta maalin johto ei ole salibandyssä mitään. Minuutti tästä, ja Spartakin pojat ei luovuta kauden viimeistä derbya ja tasoittavat pelin ja minuutti tasoitus maalista meni Spartak sitten johtoon. Kuten jo mainitsin ei maalin johto salibandyssä ole mitään ja kun joukkueessa on uuden sukupolven Ryhti-ilmettä saatiin pari minuuttia ennen loppua ensin 5-4 ylivoima mylly päälle ja tästä puoli minuuttia niin saimme jopa 5-3 ylivoiman . Ja sehän passaa meille myös. Puolen kentä vaparista Iivo tykittää pallon kohti maalia ja Ruoska on ruoskana maalin edessä ja survoo pallon maaliin mailallaan. Vai mitä Ruoska? Mutta näin kauden viimeinen derby päättyy jännittävien vaiheiden jälkeen 5-5 tulokseen ja voimme kai totea että SBT PuRy on Kainuun salibandy hallitsija vitos divarissa ainakin tämän kauden voitettuamme neljästä derbystä kolme ja yksi tasapeli!! Sarjataulukossa säilyy neljäs tila ja viimeinen turnaus on vielä pelaamatta, mutta kolmen parhaan joukkoon ei ole enää asiaa mutta vielä voimme pudota huonommille sijoille mutta lähdemme taistelemaan viimeiseen turnaukseen täysillä ja yritämme saada kaikki miehet mukaan pelaamaan. Joten hyvät puolankalaiset ja muut tutut Oulussa ja muualla Suomessa: KAIKKI KANNUSTAMAAN PuRy VOITTOIHIN KAUDEN VIIMEISESSÄ TURNAUKSESSA NALLISPORTTIIN OULUSSA SUNNUNTAINA 17.3!!

-------------------------------------------------------------------------

Tärkeiden pisteiden ilta.

9.2 lauantaina käytiin jälleen tulistakin tulisemmat kamppailut salibandyn viidennessä divisioonassa ja lohkossa 72. Tällä kertaa rysky matkusti Kajaanin parketille. Matkassa oli 13 pelaajaa, vaikkakin muutama peruminen viime hetkillä tulikin.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui OFBC. Ottelu alkoikin tasaisissa merkeissä, sillä vastustajan tehdessä maalin ajassa 2.41, kuittasi Anttonen viiden sekunnin päästä tasoihin Iivon syöttäessä. Välillä meillä oli jopa pientä pyörityksen poikasta, mutta emme saaneet iskettyä paikoista maaleja. 2-1 johtoon kuitenkin menimme pelikellon näyttäessä juuri neljää minuuttia, kun Iivo toimi tällä kertaa maalin tekijänä ja Eme syöttäjänä.  Tasoitus tuli kuitenkin vastustajan toimesta parin minuutin jälkeen.  Kumpikin joukkue teki vielä maalin mieheen, joten ensimmäinen erä päätettiin tasalukemissa 3-3.

Toisessa erässä OFBC meni 3-4 johtoon, mutta tasoitimme pelin vain 27 sekunnin jälkeen vastustajan maalista. Maalin tekijänä toimi jälleen Iivo Emen syöttesssä. Vastustajalla oli mahdollisuus mennä 4-5 johtoon, Late joutui jäähyboksiin ja tuloksena rangaistuslaukaus . Allu kuitenkin hoiti sen tyyllikkäästi, vaikka polvessa kävi koko ottelun ajan pauketta ja rutinaa. Allun torjuessa rankkarin, Laten jäähy alkoi. Ja toivoimme, että se olisi kestänyt sen kaksi minuuttia, mutta vastustaja rankaisi YV:llä. Toinen erä päättyi lukemissa 5-6, kun vastustaja teki vielä yhden YV maalin ja me tasakentällisillä ja pistemiehinä toimi jälleen duo Iivo-Eme.

Kolmas erä aloi meidän kannalta hyvin, sillä tasoitimme pelin, kun erää oli pelattu vain vähän yli minuutti. Luukkonen näpäytti maalin Jeren syöttäessä, vaikka Luukkosen päivä olikin epäonninen. OFBC meni kuitenkin pian tästä meni 6-7 johtoon ja sen jälkeen pelikellon näyttäessä aikaa 42 minuuttia iski vastustaja kaksi maalia puoleen minuuttin ja Allulle riitti se ja Eetu sai jälleen pelata pelin loppuun. Sekään ei kuitenkaan auttanut, vaan vastustaja teki vielä kymmenennen maalin alivoimalla ja tappio näin 6-10 SBT PuRylle.

Toiseen peliin vastaan asettui OPUS. Ensimmäinen heitä vastaan päättyi meille 6-4, joten voittoa lähdettiin myös tästä pelistä hakemaan. Taisi meidän pojilla mielessä pyöriä jo pelien jälkeinen saunailta, kun alku oli karmea. Vastustaja teki ensimmäisen maalin jo 49 pelisekunnin jälkeen ja voittikin ensimmäisen erän puhtaasti 2-0. Kahteen viimeiseen erään parannusta täytyi tulla hurjasti. Mutta vastustaja meni vielä 3-0 johtoon ennen kuin meidän kiri alkoi. Aika näyttää 16.30 ja meille ylivoimaa ja ykkös YV sitä pyörittämään. Ylivoimaa kerettiin pyöritellä noin minuutti ja ketkäs muutkaan kun Eme ja Iivo juoni 3-1 kavennusmaalin. Seuraava maali tuli 25:llä peliminuutilla, kun Luukkonen laukaisi toisen maalinsa turnaukseen ja Jeren toimiessa jälleen syöttäjänä. Vastustajalla oli muutamia yksittäisiä paikkoja, mutta puolustus toimi tässä pelissä hyvin, ja Allu otti ne loput vedot kiinni, mitkä puolustuksen läpi tuli. Eme kasvatti jälleen maalisaldoaan ajassa 26.47 kun Juki toimi tälläkertaa syöttäjänä. Toinen erä päättyi siis 3-3 lukemiin ja PuRy jälleen mukana voittotaistelussa. 

Kolmatta erää ei sitten keretty pelata kuin 41 sekunttia ja Iivo tykitti jälleen maalin Tommin syöttäessä. Kirsikaksi kakun päälle vielä YV maali joka syntyi ajassa 43.25 Emen toimiessa taas vaihteeksi maalintekijänä ja Iivo syöttäjänä. Näin voitto meille lukemin 3-5 ja kaksi pistettä mukaan

Ensimmäisessä pelissä alkoi voimat jo loppua viimeisessä erässä. Tuomarilinjaa ei täällä kannata moittia, sakkoa siitä vaan tulee ajan myötä. 

Vaikka ensimmäinen peli alkoi huonosti, tällä joukkueella on uutta RYHTI-ilmettä. Vaikka oltiin 3-0 tappiolla, tulimme pelin myötä tasoihin ja vielä parilla maalilla edellekkin. Pienten sekoilujen jälkeen sarjataulukossa taisimme pysyä neljännellä sijalla. Matkaa kylläkin toiseen sijaan ja sitä myötä karsinnoista 4 divariin on 7 pistettä ja 8 pistettä on enää jaossa. Mutta tämä kausi on ollut tulokkaille opettelua ja ensi vuonna tähdätään vaikka nousuun! Kahden pisteen turvin oli hyvä lähteä viettämään joukkueen saunailtaa!

Tehot:Eme 4+3, Iivo 4+3, Luukkonen 2+0, Juki 1+2, Jere 0+2, Tommi 0+1

---------------------------------------------------------------------------

Oulusta tuomisena kaksi pistettä

12.1 lauantaina kauden kuudes turnaus Nallisportissa Oulussa. Loukkaantumiset ja muut reissut sotkivat jälleen kokoonpanoamme, sillä esim Allulla, Mikolla ja Luukkosen Mikalla oli loukkaantumisia ja turnaus jäi heidän osaltaan väliin. Ensimmäisessä ottelussa oli jälleen "derbyn" makua, jos loppulukemia katsoo. Vastassa oli siis SC Vuokatti. Ottelussa tehtiin yhteensä 18 maalia, eli kyseessä oli joko todella hyvistä maalintejöistä tai huonosta puolustuspelaamisesta. Maaleja kun tuli kerta toisensa perään, en jokaista maalia kertaa, anteeksi vain. Huomion arvoista on kuitenkin Jeren huimat neljä peräkkäistä maalia ja aivan samaan paikkaan, eli ylänurkkaan. Kaikki neljä maalia tuli vajaassa 13 minuutissa. Se on kuitenkin pääasia, että me teimme niistä 18:sta maalista enemmän, eli 10 ja Vuokatti 8. Loppulukemat siis 10-8 meille. Jeren ohella pistemiehinä toimivat Osku, Eme, Juki ja Jesse. Kainuun herruus taitaa pysyä Puolangalla, sillä olemme voittaneet neljästä "derbystä" kolme ja yksi on vielä jäljellä? 

Toisesta pelistä tuli myöskin maali-iloittelua, harmi vain, että meidän päätyyn ne maalit tuli. Vastassa oli OLK, josta osasimmekin odottaa pahaa vastusta, sillä ovathan OLK:n miehet taitavia, juoksuvoimaisia ja muutenkin maaleista päätellen treenannut paljon yhteen. Ei jäänyt paljon sanottavaa, kun vedot jäivät ensimmäiseen peittävään mieheen, keskiviivan yli ei päästy ja jos päästiin keskiviivan yli, joku vastustajasta "ryösti" pallon oikein keinoin kerta toisensa jälkeen meidän pelaajilta. Maalille olisi pitänyt saada ripareiden hakkaajia, mutta tällä kertaa ne puuttui. Eli lopputulokseen OLK 13- SBT PuRy 2. 

Maalieron näyttävän lukemaa 12-21, pakkasen puolelle jäätiin melkoisen reippaasti. Positiivista kuitenkin oli " uuden tutkaparin" eli veljespari Jeren  ja Jessen huikeat pisteet. Jokaiseen Jeren maaliin syöttäjäksi löytyi numero 40 eli Jesse. Heidän tehojaan tarvitaan loppukaudesta vielä. Sarjataulukossa kuitenkin säilyi neljäs tila eikä pääsy kolmen joukkoon mahdotonta ole, mutta voittoja siihen tarvii. Tästä jatkamme sitten seuraavaan turnaukseen Kajaaniin! 

Tehot: Jere 5+0, Eme 4+0, Juki 1+3, Jesse 1+4, Osku 1+0, Olli 0+2, Tommi 0+1

--------------------------------------------------------------------

Joulupuurosta potkua päivään

Sunnuntaina 16.12 pelattiin viides turnaus ja toinen Kempeleessä. Ennen lähtöä, me Puolangalta lähteneet pelimiehet kävimme kunnan tarjoammalla joulupuurolla. Puhe oli, että kaikilla, joilla edustusasu on, tulisivat sinne verkkarit päällä, mutta kuinka ollakkaan Ollilta puttui takkia, kuten myös  Jereltä ja Oskari oli sitten jättänyt verkkarit ja takin  kotia, joten pojille napsahtaa isot sakot tästä!

Mutta sitten itse peleihin. Ekassa pelissä vastaan asettui vielä tuntematon Dynamo. Lähtökohdat olivat vaihteeksi todella positiiviset, sillä ainoat poissaolijat oli armeijaa käyvät Eetu ja Sami H. Mutta kuitenkin pääsimme pyörittämää "maailman nopeinta salibandyä" lähes kolmella ketjulla. Ensimmäinen erä meni tasaisissa merkeissä yli erän puolivälin. Iivo aloitti mahtavan maalitehtailun Emen syötöstä ja lisää oli vain luvassa. Iivolle vielä erään toinen maali ja Luukkonen jatkoi myöskin positiivista maalitehtailuaan. Eka erä meille 3-0.

Toinen erä olikin sitten duo Iivo-Eme show:ta. Pelikellon näyttäessä aikaa 19.11 Iivo rankaisi vastustajaa Emen syötöstä ylivoimalla. Allun nollapeli haaveet kariutuivat ajassa 22.04 kun vastustaja pääsi laukomaan noin kahden metrin päästä suoraan syötöstä. Meillä pientä merkkausvirhettä. Mutta eipä aikaakaan kun Iivo-Eme juonivat jälleen maalin ja tilanne meille kolmanteen erään lähdettäessä 5-1.

Sama jatkaa siitä mihin on jäänyt, tuumasi luultavasti Iivo, joka jatkoi hurjaa maalitehtailuaan iskien peliin jo viidenen maalinsa!! Tällä kertaa Jukin syötöstä, joten näin kaikki hyökkääjät ykkösketjusta pääsivät tehopisteille. Loppulukemat iski sama kaksikko, joka juoni meille kolmannen maalin, mutta tällä kertaa toisinpäin. Luukkonen tarjoili Paasimaalle ja näin hieman sairasteluista kärsinyt Paasimaa jatkoi maalitehtailua pienen lomareissun jäljiltä. Loppulukemat siis meille 7-1. 

Voi sanoa, että peli on parantunut peli peliltä ja "vanha" ykköskenttämme oli ekassa pelissä todella liekeissä tekien meidän maaleista viisi ja kaikki vielä Iivon tekemiä!! Joten kyllä herra vielä paahtaa jaksaa kentällä! Puolustus oli myös todella hyvää. Muutamia merkkausvirheitä oli, mutta onneksi vastustaja ei niistä päässyt rokottamaan. Vetoja mitä tuli, niin puolustajat blokkasi ne ja loput tulivat Allulle näppeihin. Tästä oli hyvä jatkaa toiseen peliin!

 

Toisessa pelissä vastaan asettui SB Hurricane, eli toinen kierros alkoi. Eka peli heitä vastaan päättyi 3-1 lukemiin, joten oli revanssin paikka. 

Pelin alku käytiin todella tasaisesti, molemmilla oli paikkoja, mutta vastustajan maalivahti sekä Allu torjuivat hyvin. Meidän ehkä paras tai pahin maalipaikka tuli Jukille, joka pääsi tai joutui tai halusi ampua rankkarin, ihan miten vain. Pari kikkaa sivulle ja takaisin ja ujutus kainalon ali taisi olla tarkoitus, mutta vastustajan maalivahti oli hyvin mukana.  Ekan erän lopussa vastustaja pääsi yrittämään aivan tyhjään maaliin, mutta Allu sai venytettyä jostakin ihmeestä jalkansa vedon edelle, vaikkei nähnyt yhtään missä pallo oli. 

Hurricaneksella oli muutenkin muutama avopaikka, mutta Allu pelasi parhaimman pelinsä tälläkaudella. Toivotaan, ettei se ollut viimeinen. Mutta ensimmäinen erä siis vaiherikkaiden tilanteiden jälkeen 0-0. Toinen eräkin alkoi tasaisissa merkeissä, mutta ajassa 21.19 alkoi tapahtua. Kukapa muu kuin Iivo oli jälleen oikeassa paikassa Jukin toimiessa syöttäjänä. Toinen maali olikin sitten historiallinen, sillä Osku näpäytti pienen ropelipallon ylänurkkaan setä Iivon malttaessa olla syöttäjänäkin. Ja tämä maali olikin av-maali. 

Kolmanteen erään lähdettiin 2-0 lukemissa.  Erää kerettiin pelata vain muutama minuutti, kun Iivo taas vaihteeksi teki maalin Emen syöttäessä. Saman toistoa, mutta minkäs teet, kun mies mättää maaleja koko ajan? Ja kolme minuuttia sitten edellisestä neljäs maali meille, Eme tällä kertaa tekijänä ja Iivo syöttäjänä. Allun nollapeli haaveet kokivat jälleen kolauksen kun vastustajan Olli Laukkanen laukoi meidän puolustajien sekoilusta maalin takana. Mikko kuittasin kuitenkin virheensä hienon yksilösuorituksen päätteeksi ja ampui kauden ensimmäisen ja tämän pelin viimeisen maalin ja peli meille 5-1.

Ehkä ei odotettu ihan tälläisiä pelejä, mutta ei vastaankaan laiteta! Maalieron näyttäessä 12-2, niin hyökkäyspäässä on onnistuttu mutta myöskin puolustuspäässä. Neljä pistettä kotiin tuomisena oli todella tärkeä juttu meille. Tällä hetkellä sarjassa neljäntenä, kun noin puolet kaudesta on pelattu! Toiselle puoliskolle jää siten jännitettävää. Seuraavaa turnausta odotellessa ja kovaa reeniä sitä ennen...

Tehot: Iivo 7+2, Eme 1+5, Osku 1+0, Luukkonen 1+1, Paasimaa 1+1, Juki 0+2, Mikko 1+0

 

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

24.11 lauantaina oli kauden neljäs turnaus osalle porukkaa tutulle ja osalle tuntemattomalla Nallisportin matolla. Lähtökohdat olivat hyvät, sillä edellisessä turnauksessa tuli jättipotti, eli 4 pistettä. Oulun turneeseenkin lähdimme vajaamiehisinä, sillä esimerkiksi puolustaja Late ei päässyt mukaan turnaukseen, joten "yritimme" klaarata turnauksen vain yhdellä "oikealla" pakilla. 

Paluu arkeen koitti karulla tavalla.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui sarjajohtaja FCB PB. Vastus oli kova, sillä juhlapojat eivät olleet hävinnyt yhtään peliä tällä kaudella. Alkuun vastustaja meni johtoon, mutta meidän pojista Jesse"pokseri"Heikkinen käytti ensimmäisenä maalipaikan hyväksi ajassa 10.06, kenenkäs muunkaan syötöstä kuin oman velipoijan, Jeren.  Vastustaja meni tästä noin 5 minuutin päästä taas johtoon, mutta Eme näytti jälleen mistä hänet on tehty. Tässä turnauksessa kapteenina olleen Jukin sisäänlyönnistä Eme kurvailee kulmasta aina keskiviivalle, siitä kantille ja ylämummossa soi. Mutta minuutti tästä ja vastustaja siirtyi jälleen johtoon. Mutta uusi tutkaparimme Kanerva-Heikkinen toimi jälleen ja pienen onnenkantamoisen kautta Jere pomputti ensimmäisen maalin tähän peliin. Toiseen erään loppuikin meidän jaksaminen, sillä kun me aloimme hyytyä, näytti että vastustaja vasta lämpiää. Siitä kertoo myös paljon, että allekirjoittanut pelasi ehkä parhaimman pelin ikinä, mutta maaleja selän taakse laskettiin 7? Eli ei kovin hyvää luettavaa. Mutta sarjajohtajaa vastaan hyvää taistelua meidän jätkiltä ja laitettiin paardipojat jopa tiukille ajoittain, eli voitto FCB PB:lle 7-3

Toiseen peliin todella huono alku.

Päivän toiseen peliin vastaan asettui LIME. Ainakaan pelaajien lukumäärässä kummallakaan ei ollut "yli-voimaa", sillä vaihtomiehiä kummallakin oli vain 3. Sitten itse peliin. Jos PB pelissä Allu pelasi parhaimman pelinsä, oli toinen hänen (eli tässä tapauksessa minun) ensimmäinen erä todella surkea. Viisi maalia ensimmäiseen erään kertoo siitä, että maalivahti- ja puolustuspeli ei todellakaan ollut kunnossa. Ilmeisesti emme olleet ihan heränneet tähän peliin alusta asti. Maaleja saimme mekin. Juki tasoitti pelin Luukkosen syötöstä.  Vastustaja menikin hyvin nopeasti 4-1 johtoon, mutta taistelimme Ruoskaruokolaisen kahden maalin turvin kahden maalin päähän. Syötöt meni järjestyksessä Juki ja Oskari joka teki samalla ensimmäisen tehopisteensä miesten sarjoissa. Toiseen erään maalitehtailu hieman väheni sillä näimme yhteensä VAIN kolme maalia. Onneksi me teimme niistä kaksi. Jos Kanerva-Heikkinen on uusi tutkaparimme, vanha tutkaparimme Juki-Eme juoni seuraavaan maalin ja Jere napautteli jälleen maalin tähän peliin.  Tilanne tällähetkellä 5-6 me ensin mainittuna. Jerestä on huomannut, että rohkeutta alkaa kertyä, kun sarja etenee. Ja sehän on vain hyvä asia meidän kannalta!  LIME meni kuitenkin vielä kahden maalin johtoon, kun peliä oli pelaamatta enää alle viisi minuuttia. Mutta kun uutta Ryhti ilmettä on ilmennyt, niin sehän meille kelpaa sillä Luukkonen jatkaa maalitehtailuaan ajassa 43.19 Jukin syötöstä. Ja kun Juki-Eme duo lämpesi vähäisen peliajan myötä, tasoitus tuli ajassa 43.28. Kunnon maali iloittelu päättyi lukemiin 8-8 ja pisteet tasattiin. Kuten Eme sanoi pelin jälkeen: "95% valmistautumisella tälläinen tulos." Eikä me muuta ansaittukkaan tästä pelistä, kuin yksi piste.

Positiivistä turnauksesta on, miten jaksoimme taistella hyvin sarjakärkeä vastaan, mutta vähäisellä vaihtomiesten määrällä ja eteenkin puolustajien määrällä kunto loppu viimeisessä erässä.. Mutta ehkä seuraavassa pelissä voi käydä miten vaan, kun saamme kaikki miehet mukaan! 11 tehtyä maalia on myöskin ihan hyvin kahteen peliin mutta  15 päästettyä ei todellakaan ole hyvä saldo. Siitä sitten parantamaan seuraavaan turnaukseen!

Tehot:Juki 3+4, Ruoska 2+1, Jere 2+1, Luukkonen 2+1, Jesse 1+1, Eme 1+2, Oskari 0+1

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

Isänpäivänä 11.11 oli kauden kolmas turnaus Kajaanin parketilla. Edellisestä Kajaanin turnauksesta ei ollut muuta kuin parannettavaa, ja sillä asenteella lähdimmekin kohti Kajaania. Lähtökohdat ei kuitenkaan ollut kovin hyvät, sillä vaihtomiehiä oli mukana vain 4 sekä toinen maalivahti.

Kainuun derby part 2

Ensimmäiseen otteluun vastaan asettui Kajaanilainen Spartak 2 joukkueineen. Kun vertasi vastustajan vaihtopenkkiä meidän vaihtopenkkiin, hävisimme sen aika rutkasti, mutta eihän vaihtopelaajien määrällä väliä ole vaan maaleilla. Ottelu lähtikin hyvin käyntiin meidän puolelta. Saimme ensimmäisien minuuttien aikana hyvin painostettua vastustajaa ja muutaman maalipaikankin mutta vastustajan maalivahti oli hyvin hereillä tai vedot suuntautuivat ohitse. Uurastus kuitenkin palkittiin, kun ajassa 3.38 kahdesta ensimmäisestä turnauksesta poissa ollut maalipyssymme Eme täräytti ylänurkkaan Laten syötöstä. Maali oli ylivoimamaali. Vastustaja kuitenkin heräsi ja teki kaksi maalia kymmeneen minuuttiin. Pelikellon näyttäessä aikaa 21.18 Ruoskaruokolainen kuitenkin täräytti komean yksilösuorituksen jälkeen tasoitusmaalin. Noin 7 minuuttia tästä Eme rankaisi vastustajaa illan toisellaan Ruoskan toimiessa syöttäjänä ja tästä minuutti ja Jessy avasi maalitilinsä miesten sarjatasolla velipoika Jeren ollessa syöttäjänä. Vastustaja kuitenkin tasoitti pelin 4-4. Onneksi pelissä alkoi näkyä uutta Ryhti ilmettä, sillä saimma kaivettua ylimääräistä latausta  ja Lare näpäytti ajassa 40.11 viidennen maalimme ja näin voitto meille tiukan väännön jälkeen 5-4. 

Positiivistä oli huomata, että vähäisestä vaihtopelaajien määrästä huolimatta, jaksoimme taistella loppuun asti, vaikka lopussa alkoi kaikilla painaa jaloissa ja jaksoimme taistella tappio asemasta huolimatta tasoihin ja edelle. Negatiivista ei suuremmin ollut, mutta jos jotakin täytyy keksiä, niin sanotaan vaikka Emen yksi jäähy. Mutta hän paikkasi ne hienosti Kahdella maalillaan. Ammattimies kun on.

Toisessa pelissä vastassa SBT OPUS.

Toiseen peliin lähtiessä oli niin sanotusti tavoitteet täytetty: saatin turnauksesta edes yksi voitto ja 2 tärkeää pistettä. Mutta totta kai lähdimme tätäkin peliä voittamaan. Ensimmäinen meidän maali syntyi ajassa 8.03. Se oli kuin toisinto ensimmäisen pelin neljännestä maalista. Tällä kertaa vain Jessy tarjoili velipoika Jerelle passin ja hän pamautti uransa ensimmäisen virallisen maalinsa. Kun ensimmäistä erää oli jäljellä noin 3 minuuttia, Luukkonen jatkoi hurjaa maalitehtailuaan iskiessä Emen passista toisen maalinsa. Tästä alkoikin Emen hurja syöttötehtailu. Hän tekikin puhtaan "hattutempun" syöttäessään toisen, kolmannen sekä neljännen maalin. Kolmannen maalin teki Iivo hienon YV kuvion päätteksi sekä Luukkonen toistamiseen maalin kulmalta tyhjään pörsään. Jessy teki ajassa 29.13 Iivon passista maalin. Vastustajakin sai tehtyä pari maalia ja sai lopussa hirmuisen myllyn päälle, mutta Eme tarjoili ajassa 44.42 Ruoskalle tyhjään maaliin ja peli päättyi meille 6-4. Eme siis tarjoili vaatimattomasti neljä syöttöpistettä. Ainoastaan maalit jäi puuttumaan..

Toisessakin pelissä jaksoimme todella hyvin taistella sekä ei tullut sitä kuuluistaa mustaa minuuttia siinä puolen tunnin kieppeillä vaan teimme paikoista maalit ja jaksoimme puolustaa hyvin. Siellä oli allekirjoittenaan helppo torjua ne pallot, mitä pelaajien läpi tuli. 4 pistettä oli meille todella tärkeitä pisteitä keskikastin taistelussa. Tästä on todella hyvä jatkaa kahden viikon päähän, jolloin taistelemme taas pisteitä Oulussa. 

Tehot turnauksessa: Eme 2+4, Jere 1+1, Ruoska 2+1, Luukkonen 2+0, Iivo 1+1, Jessy 2+1, Late 1+1

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

13.10 oli sitten toinen turnaus Kempeleen matolla. Kaiken piti olla kohdallaan:tutumpi alusta, jätkät hyväkuntoisina jaksaa juosta isoa kenttää ympäri ja muutenkin vireessä. Mutta mitä vielä. Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli OFBC ja meni. Viimeiseen erään asti tilanne oli 2-0 vastustajalle ja peli olisi voinut kääntyä miten päin vain. Ensimmäisessä erässä maalipaikkoja oli puolisen kymmentä mutta vedot suuntautuivat joko maalista 50 kilometriä ohi, kohti maalivahtia tai muuten vastustajan maalivahti Laine esitti hyviä torjuntojaan vähäiselle yleisölle. OFBC: maalaili pelin ensimmäisen maalin pelikellon näyttäessä 09:18. Toisessa erässä sama meno jatkui. Paikkoja oli molemmissa päädyissa mutta vastustaja teki erän ainoan maalin ylivoimalla. Viimeinen erä alkoi siis 2-0 tilanteessa ja olimme toiveikkaina voiton suhteen. Noin 9 minuuttia pärjäsimmekin kunnes vastustaja rokotti ylivoimalla. Sen jälkeen maaleja tulikin noin minuutin välein. Ainoa pelastus oli loppusummeri. Loppulukemat siis 5-0. Hyviä puolia voi sanoa, että saimme luotua maalipaikkoja taas noin kymmenen maalin edestä. Huonoa taas sen verran ettei maaleja osata sitten tehdä. Sanottakoon, että Jesse Heikkinen oli jäähykuningas istuttuaan 4 minuuttia ensimmäisessä pelissä.

Toiseen peliin lähdettäessä kokenut pelaaja/valmentaja Iivo sanoi hyvissä ajoin kopissa, että tästä pelistä on otettava pisteet tai muuten ( ei sopivaa tänne mainittavaksi). Ottelussa olikin panoksena "kainuun herruus" sillä vastaan asettui  SC Vuokatti. Liekkö ollut derbyn tunnetta vai mitä, mutta peli lähti oikeille raiteilleen meistä katsottuna. Ajassa 5:53 Luukkonen ampui 5 divari uransa ensimmäisen maalin komeasti ylämummoon Laten hoitaessa syöttöpuuhat. Ensimmäiseen erään saatiinkin kaksi maalia, onneksi ei meidän päätyyn. Anttonen näpäytti ylivoimalla vastustajan maaliin Mikon toimiessa syöttäjänä. Kolmas maali olikin sitten meidän kannalta tärkeä maali, sillä Iivo sai pudotettua ison kiven harteiltaan tehtyään maalin monien paikkojen jälkeen. Syöttäjänä toimi meidän oma naistenmies Paasimaa. Toinen erä alkoikin sitten malliikaasti, kun erää oli pelattu vain 48 sekunttia niin edellämainittu Paasimaa näpäytti jo toisen maalinsa PuRyn riveissä. Sen jälkeen ote hieman herpaantui ja vastustaja iski pari maalia, mutta onneksi kauan odotuja tehoja alkoi tulla tässä pelissä. Nikke maalasi myöskin ensimmäisen maalinsa Allun syötöstä.  Show Luukkonen/Haapalainen jatkui ja molemmat iskivät toisen maalinsa otteluun ja niin voitto meille lukemin 7-4. Hyviä puolia pelistä oli 50 % tehoilla yv maaleja, tehoja piisasi sekä ei yhtään jäähyä meille! Miinuksen arvoisena voidaan sanoa, että toisessa erässä ote herpaantui ja vastustaja oli vähällä päästä peliin mukaan. Mutta kuitenkin ensimmäinen voitto ja tehojakin saatiin! Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan turneeseen! Tehot: Luukkonen 2+0, Iivo 2+0, Anttonen 1+1, Paasimaa 1+1,Late 0+2, Nikke 1+0, Mikkis 0+1, Allu 0+1 (mv)

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

TEHOTTOMUUDEN ILTA

Muilla sanoilla ei oikein voi kuvailla ensimmäistä turnausta, joka oli 29.9 Kajaanin parketilla. Kaksi peliä ja kaksi tehtyä maalia ja kahdeksan päästettyä maalia niin niillä ei paljoa voitta juhlita.. Mutta ei siitä turnauksesta sen enempää vaan seuraavaan turnaukseen iloisin mielin! Tehot: Juki 1+0 Paasimaa 1+0 Luukkonen 0+1 Nykänen 0+1